Ensinnäkin sinun on pidettävä mielessä, että elokuva toistetaan toistuvasti ja hyödyntää sitä, että unelmissa et aina tiedä, miten asiat tapahtuvat. Elokuvan ei tarvitse antaa mitään selitystä siitä, miten joku pääsee tiettyyn paikkaan tai miten jokin näkyy vain tyhjästä, koska sitä ei ole . Samalla tavalla ei ole merkitystä, miten Cobb pääsi sinne, hän vain pääsi.
Cobb: Anna minun kysyä teiltä kysymys . Et koskaan oikeastaan muista unen alkua, vai mitä? Pääset aina keskelle mitä tapahtuu ... Joten miten päädyimme tänne?
Ariadne: No, tulimme juuri ...
Cobb: Ajattele sitä, Ariadne. Miten pääsit tänne? Missä olet juuri nyt?
En tietenkään sano, että meidän ei pitäisi odottaa järkevää ja johdonmukaista tarinaa, mutta käyttämällä koko metaforalla täytettyä unelmamaailmaa, jonka elokuva antaa itsessään vapaus jättää tietyt liitännäiset yksityiskohdat tarinaan, koska niitä ei ehkä ole tapahtunut selkeästi tai sellaiset, joista asianomaiset henkilöt olivat täysin tietoisia. Tämä näkyy myös siinä, että Saito on lopussa huomattavasti vanhempi mies kuin Cobb, kun hän oli edelleen tullut limboon Cobbin jälkeen (koska hän kuoli tasolla 3 sen jälkeen, kun Cobb ja Ariadne menivät sinne etsimään Fischeriä). Joten näemme, että aika ja tila eivät toimi täysin jatkuvasti tai johdonmukaisesti siellä oleville ihmisille.
Mitä elokuvasta voimme nähdä, on kuitenkin se, että oli vähän aikaa ja matkaa päästä sinne jopa Cobbille (vaikkakaan ehkä niin kauan kuin Saito). Tämä käy ilmi Cobbin melko väsyneestä ulkonäöstä ja varsinkin hänen erittäin tylsistä ja lasisilmäisistä katseistaan keskustelunsa aikana vanhan Saiton kanssa ja hänen lievän epäröivän ja poissaolevan tapa vastata kysymyksiin. Vaikka hän on tietysti tullut muistuttamaan Saitoa "jotain, jonka hän kerran tiesi" , näemme, että Cobbilla on itsellään vaikeuksia unohtaa sitä. Hän on tietysti viettänyt tarpeeksi aikaa hämmentyneenä, jotta hän voi hieman pilkottaa todellisuuden tuomionsa, vaikka se ei myöskään hajota sitä. No, Saiton oma rakennettu limbo-todellisuus on omaisuus saarella (tai ainakin rannikolla), joten ranta on luonnollinen paikka päästä tähän alueeseen. Voit kysyä saman kysymyksen miksi Cobb ja Ariadne heräävät rannalla, kun he voivat myös herätä aivan Malin kerrostalon edessä. Näemme, että fyysinen kuva limbosta on pohjimmiltaan valtava valtameri, jonka maamassat ovat rakentaneet ja muokkaaneet siellä olleet ihmiset , olipa tämä Cobbin ja Malin kaupunki tai Saiton asuinpaikka. Tämä sopii hyvin siihen, mikä limbo todella on:
Raaka, ääretön alitajunta. Mikään muu kuin mitä joukkueessa jää jäljelle, joka on jäänyt sinne aiemmin loukkuun. Tässä joukkueessa ... vain Cobb.
Tämä sopii luonnollisesti äärettömään valtamereen, joka on täynnä (äärettömän kaukana) asukkaiden mielenterveyssaaria. Tämä valtameren analogia saattaa olla liian yksinkertaistettu / metaforinen kuva limbosta, mutta niin nämä unelmat toimivat lopulta. Mieli etsii luonnollisia ja intuitiivisia tapoja edustaa tavaraa fyysisellä tavalla , ja levottomuuden tapauksessa tämä tarkoittaa saaria meressä, jonne pääsee heräämällä rannalla kuin kaatunut kauan kadonneesta todellisuudesta.
Mutta miten valtameri? Ui Cobb siellä? Rakensiko hän lautan? Hyppäsikö hän Malin särkyvän kaupungin rakennuksesta ja lentäisi sinne? Emme vain tiedä, mutta vielä enemmän, emme edes aio tietää sitä eikä spekuloida siitä, koska kohtuullista fyysistä selitystä ei todennäköisesti ole olemassa tilan ja ajan epäjatkuvuuden vuoksi vahva> unelmamaailmassa ja etenkin limbo. Meidän on vain tiedettävä, että Cobb jotenkin löysi Saiton maailman lopulta (äärettömän) limon sisällä jonkin verran pitkän ja uuvuttavan "matkan" jälkeen. (Ja nämä tiedot ovat riittäviä tarinaa varten.)